Uutiset


Sata vuotta sitten rikosetsivä perusti yrityksen

21.8.2018

Vuonna 1918 Kaarlo Hakonen päätti perustaa kuljetusliikkeen kulkiessaan Helsingin Rautatientorilla tavaroita kuljettavien hevoskärryjen ohi. Vasta itsenäistynyt Suomi oli toipumassa sisällissodasta ja Kaarlo Hakonen oli rikosetsivänä kyllästynyt yhtenään selvittelemään kansalaisten välejä. Ensimmäiset vuodet helsinkiläisten tavarat kuljetettiin hevosilla mutta 20-luvulla hevoset vaihtuivat autoihin.

Vuonna 1918 Kaarlo Hakonen päätti perustaa kuljetusliikkeen kulkiessaan Helsingin Rautatientorilla tavaroita kuljettavien hevoskärryjen ohi. Vasta itsenäistynyt Suomi oli toipumassa sisällissodasta ja Kaarlo Hakonen oli rikosetsivänä kyllästynyt yhtenään selvittelemään kansalaisten välejä. Ensimmäiset vuodet helsinkiläisten tavarat kuljetettiin hevosilla mutta 20-luvulla hevoset vaihtuivat autoihin. Sadan vuoden aikana Hakosen liiketoiminnan vetovastuu siirtyi sukupolvelta toiselle ja 90-luvulla Hakosen perhe myi yrityksen Kortmanin perheelle. Hakonen on kasvanut helsinkiläisestä kuljetusliikkeestä valtakunnalliseksi palveluyritykseksi ja on Suomen vanhimpia logistiikka-alan toimijoita.


Yrityksen toimialaa on vuosien saatossa laajennettu ja mukautettu vastaamaan kunkin aikakauden haasteita. Hakosen historiaan on mahtunut niin flyygeleiden siirtämistä kuin Suomi-Filmien kuvauskaluston kuljettamista. Sodan aikana Hakosen kuljettajat autoineen palvelivat isänmaata. 70–80-luvun vaihteessa kuljetuskalustoa uusittiin voimakkaasti. Omistajuusvaihdon myötä 90-luvun lamavuosina Hakonen erikoistui yritysten toimitilojen muuttoihin kuljetusten ohella.


Nykyään Hakonen tarjoaa asiakkaillensa monipuolisia kodin- ja toimistokoneiden elinkaaripalveluita, kuten asennus-, huolto- ja kierrätyspalveluita perinteisten kuljetus-, muutto- ja toimitilapalveluiden rinnalla. Väestörakenteen muutos ja verkkokauppa ovat synnyttäneet tarpeen uusille kuljetusmuodoille. Hakonen on vahvassa kasvussa oleva valtakunnallinen perheyhtiö, joka työllistää lähes 300 eri alan ammattilaista. Siitä huolimatta se kuitenkin on kotimaisena perheyrityksenä helposti lähestyttävä ja joustavat asiakaslähtöiset palvelut ovat yhä liiketoiminnan ytimenä, aivan kuten sata vuotta sitten.

vanha_autokuva.jpg


 
Lisätietoja
Juha Wallin, toimitusjohtaja  |  p. 040 568 1388  |  juha.wallin@hakonen.fi 
 

  • 21.8.2018 Sata vuotta sitten rikosetsivä perusti yrityksen

    Vuonna 1918 Kaarlo Hakonen päätti perustaa kuljetusliikkeen kulkiessaan Helsingin Rautatientorilla tavaroita kuljettavien hevoskärryjen ohi. Vasta itsenäistynyt Suomi oli toipumassa sisällissodasta ja Kaarlo Hakonen oli rikosetsivänä kyllästynyt yhtenään selvittelemään kansalaisten välejä. Ensimmäiset vuodet helsinkiläisten tavarat kuljetettiin hevosilla mutta 20-luvulla hevoset vaihtuivat autoihin.

    Vuonna 1918 Kaarlo Hakonen päätti perustaa kuljetusliikkeen kulkiessaan Helsingin Rautatientorilla tavaroita kuljettavien hevoskärryjen ohi. Vasta itsenäistynyt Suomi oli toipumassa sisällissodasta ja...

    Lue lisää
  • 7.5.2018 Digitaalinen porrasnäyttö

    Digitaalinen porrasnäyttö päivittää kiinteistöt ja niiden hallinnan helposti nykypäivään, sekä nostaa kiinteistön kiinnostavuutta. 
    Digitaaliset porrasnäytöt tarjoavat vaivattoman, modernin ja monipuolisen viestintäkanavan. 

    Digitaalinen porrasnäyttö päivittää kiinteistöt ja niiden hallinnan helposti nykypäivään, sekä nostaa kiinteistön kiinnostavuutta. 
    Digitaaliset porrasnäytöt tarjoavat vaivattoman, modernin ja monipuo...

    Lue lisää
  • 7.5.2018 Nyt saat liesivahdin kotisi turvaksi HAKOSELTA

    Liedet aiheuttavat OECD-maissa keskimäärin puolet kaikista kotien vahingossa syttyneistä tulipaloista. Liesivahti on palkittu ja älykäs paloturvaratkaisu, joka estää tulipalot kytkemällä lieden pois päältä ennen kuin myrkyllisiä kaasuja muodostuu ja tulipalo syttyy.

    Innohome-liesivahdit saat kotisi tai läheisesi kodin turvaksi meiltä asennettuna

    Liedet aiheuttavat OECD-maissa keskimäärin puolet kaikista kotien vahingossa syttyneistä tulipaloista. Liesivahti on palkittu ja älykäs paloturvaratkaisu, joka estää tulipalot kytkemällä lieden pois p...

    Lue lisää